Jonkun koti, en tiedä viedä kenen.
Mutta
Teen siis työkseni yrittäjyysvalmennuksen ohessa mm. näitä stailaushommia. Sisustussuunnitelmien lisäksi. Kuvat siis viime viikolla valmistuneesta projektista. Myyntiesittely oli eilen.
Valitsin tilaan mustaharmaan sohvan, jäänvalkoisen maton ja tehosteväreinä käytin kirkasta, kylmää pinkkiä, lempeämpää vadelmanpunaista ja puuteriroosaa pehmentämään tunnelmaa.
Yksinhän tästä hommasta ei tulisi mitään, ilman ihania yhteistyökumppaneita. Asutaan suht pienellä paikkakunnalla ja toki se hieman rajoittaa valikoimaa. Joillekin yrittäjille homma on aivan uutta, mutta ennakkoluulottomasti ovat positiivisella mielellä mukana.
Venlan pupukin pääsi kohteeseen. Yleensä tuon myös kotoa omia juttuja esittelyyn. Haluan tilasta kodikkaan enkä pelkillä huonekaluilla stailattua tilaa. Pienet yksityiskohdat ovat mielestäni niitä tärkeitä juttuja luomaan tunnelmaa.
Flunssa iski ihan puun takaa, luulin jo selvinneeni. Viime syksynä se oli paljon aikaisemmin. Muistan, kun lähdin Habitare -messuille puolikuntoisena, mutta pakko oli päästä. Lapset, kaikki kolme, ovat taudin sairastaneet. Nyt sitten minä. Glögiä olen juonut jo monta mukillista ja syönyt Venlan eilen leipomia pipareita. Kerronpas nyt senkin, että tonttutyttökalenteri otettiin jo esille.
Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥
En tied, johtuuko tämän syksyn sateisuudesta vai mistä, mutta minä olen ollut jo kolmesti antibioottikuurilla syksyn aikana. Kaksi viimeisintä menivät kolmen viikon sisään ja samaan aikaan vielä silmätippoja, nuhalääkkeitä ja avaavaa Ventolineä keuhkoputkia varten! Minä, joka yleensä kehuskelen, etten ole koskaan kipeä! Nyt toipilaana töissä taas. ä
VastaaPoistaOnpas ikävää! Meillekin se Ventoline tuttu lääke... Saisi mennä sinun tauti jo matkoihinsa, kolme!!! kuuria. Ei kiva yhtikäs.
PoistaNäyttää upealta, hyviä valintoja stailaukseen! Helpottaa varmasti, että paikallisia yrityksiä on mukana! Tosi mielenkiintoista lukea aiheesta, kun olen itse opiskelemassa sisustusalaa. :)
VastaaPoistaKiitos! Tällä alalla on niin kivaa, tsemppiä opintoihin! :)
PoistaKiitos! Tällä alalla on niin kivaa, tsemppiä opintoihin! :)
VastaaPoistaNäyttää tosi upealta :) Toivottavasti olet jo tervehtynyt!
VastaaPoistaKiitos! Ikävä kyllä en ole vielä(kään) kunnossa, toivottavasti kohta helpottaa...
PoistaKivaa viikonloppua! :)