maanantai 29. lokakuuta 2012

Stailattu koti ♥

Jonkun koti, en tiedä viedä kenen. 

Mutta 



Teen siis työkseni yrittäjyysvalmennuksen ohessa mm. näitä stailaushommia. Sisustussuunnitelmien lisäksi. Kuvat siis viime viikolla valmistuneesta projektista. Myyntiesittely oli eilen. 




Valitsin tilaan mustaharmaan sohvan, jäänvalkoisen maton ja tehosteväreinä käytin kirkasta, kylmää pinkkiä, lempeämpää vadelmanpunaista ja puuteriroosaa pehmentämään tunnelmaa.



Yksinhän tästä hommasta ei tulisi mitään, ilman ihania yhteistyökumppaneita. Asutaan suht pienellä paikkakunnalla ja toki se hieman rajoittaa valikoimaa. Joillekin yrittäjille homma on aivan uutta, mutta ennakkoluulottomasti ovat positiivisella mielellä mukana. 




Venlan pupukin pääsi kohteeseen. Yleensä tuon myös kotoa omia juttuja esittelyyn. Haluan tilasta kodikkaan enkä pelkillä huonekaluilla stailattua tilaa. Pienet yksityiskohdat ovat mielestäni niitä tärkeitä juttuja luomaan tunnelmaa. 



Flunssa iski ihan puun takaa, luulin jo selvinneeni. Viime syksynä se oli paljon aikaisemmin. Muistan, kun lähdin Habitare -messuille puolikuntoisena, mutta pakko oli päästä. Lapset, kaikki kolme, ovat taudin sairastaneet. Nyt sitten minä. Glögiä olen juonut jo monta mukillista ja syönyt Venlan eilen leipomia pipareita. Kerronpas nyt senkin, että tonttutyttökalenteri otettiin jo esille. 

Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥

lauantai 27. lokakuuta 2012

Oh what a day!

Taidan toivoa joulupukilta lisätunteja vuorokauteen. Välillä päivät ovat sellaista hulabaloota että hohhoijaa... Tänään oli lämmin ruoka edessä vasta yhdeksältä illalla. Pahemman kerran menee metsään säännöllinen ruokarytmi. Just se olis niin tärkee. Just mulle. Nyt on kuitenkin tortillat syöty ja punaviini korkattu. Valtakunnassa kaikki hyvin. 

Netistä bongattua. Ja siis niin TOTTA!

Olin Taimin ja Tarvikkeen (puutarhamyymälä ja sisustuspuoti) tunnelmaillassa parisen viikkoa sitten. Kauniita tavaroita, kynttilän valo, hyvää seuraa... Mikäs sen mukavampaa. Myymälä on muuttamassa uusiin tiloihin, joten odotan jo joulumyymälän avajaisia. 


Tunnelmaillasta napattu kuva. 

Vuorokausi näyttää vaihtuneen jo lauantaille. Huomenna ts. tänään vielä työkohteen kuvaus, muuten homma jo plakkarissa. Onneksi ei ihan kukonlaulusta tarvitse nousta. 

Keskiviikkona meillä oli yrittäjyysvalmennuksessa teemana hyvinvointi. Meille jokaiselle tehtiin kehon koostumusanalyysi ja kuntotesti. Testi suoritettiin juosten urheilukenttää ympäri. Ilma oli varsin happirikas. Vettä satoi ja sukat olivat litimärät, mutta olo oli aivan huippu testin jälkeen. Kuntoluokitukseksi tuli erittäin hyvä, jeeeeee, josta olin tosi iloinen, hyvä minä! Loppupäivästä meillä oli vielä värirentoutusta ja aarrekartan tekemistä. Kiva hyvinvointipäivä, joka antoi tsemppiä jatkaa liikkumista! :)


Näiden syksyisten kuvien myötä, toivotan sinulle kivaa viikonloppua! ♥
Meillä on jo vähän lunta ja pakkastakin muutama aste, talvi tulee...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Candy tuli taloon ♥



Talon uusin asukas, kääpiöhamsteri Candy, kotiutui perjantaina. Näin siinä sitten käy, kun eläinkauppaan mennään VAAN katselemaan... Tämän Kiljusen herrasväen naispuolisten pitäisi saada porttikielto kyseisiin kauppoihin.

Itseasiassa postasin tästä aiheesta jo tammikuussa, kun kävimme pieneläinnäyttelyssä. Harkintaa on siis käytetty, ei ihan hetken huumasta hankittu kaveri. Esikoisella oli aikoinaan myös, joten tuttua juttua.

Tämän hoidosta Venla selviytyy yksin, toisin kuin kanin hoidosta, joka vaatii hieman apuja aikuisilta ts. minulta. Samoin on tietysti koiran kanssa.

Kohta voidaan laittaa kyltti pihalle, tervetuloa ZOOlandiaan! :D





tiistai 16. lokakuuta 2012

Vanha radiotehdas



Tämä kaunis, vanha rakennus osui silmiini facebookissa. Näissä vanhoissa rakennuksissa on vaan sitä jotain. Heti piti klikkailla katsomaan lisää...


Kyseessä siis Helsingin vanha radiotehdas, joka loppui 2000-luvun alkupuolella ja se muutettiin asuinkäyttöön vuonna 2009. Välikommenttina, argh, kun tämä bloggeri temppuilee! Mutta ihanat tiiliseinät ja valaisimet, eikös?




Asunto on yhtä suurta tilaa ja se tuo väljyyttä asumiseen. Tehdastunnelmaa on saatu jättämällä
ilmanvaihtokanavat ja betonipalkit näkyviin katossa. Ihan ihana loft!

Loft-asunnolla tarkoitetaan asumiskäyttöön muunnettua tilaa, joka sijaitsee alun perin muuhun käyttöön tarkoitetussa rakennuksessa, esimerkiksi tehtaassa, varastorakennuksessa tai muussa liikerakennuksessa. Tila on tyypillisesti avara, korkea, valoisa ja muunneltavissa oleva. Lisäksi tavallista on, että tilassa on alkuperäisiä rakenteita, kuten paljasta betonia tai tiiltä. Useasti tilassa on näkyvissä myös vanhoja putkirakenteita ja metallisäleitä.



Lisää kuvia täältä, jos kohde kiinnostaa... http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7502291

Mukava katsella näitä kauniita ja inspiroivia koteja. Alvhemmistä nyt puhumattakaan. Tämä myytävä asunto sijaitsee btw Helsingin Pitäjänmäen Talissa, lähellä golfkenttää ja siirtolapuutarhaa. Siskoni asuu suht lähellä, joten ensi kerralla täytynee bongailla tuo rakennus ihan livenä. 

Aamulla palaveri. (Tiedän pitäisi olla jo nukkumassa.) Sitten seuraavaa työprojektia aloittelemaan ja sitä rataa mennään kohti alkavaa syyslomaviikkoa. Perjantaina taloon tulee uusi asukas ja yks tän talon asukas ei meinaa pysyä pöksyissään. Palaan aiheeseen! ;)




















maanantai 8. lokakuuta 2012

Julistan glögi- ja torttukauden avatuksi!

Zelected by Houze
Tykkään!


Niin siinä sitten kävi. Ensimmäinen satsi torttuja tehtiin viikonloppuna. Dronningholmin omena-kanelimarmeladi on tosi hyvä siihen hommaan. Ja maistui lapsillekin. Meillä ei tuo luumu oikein saa kannatusta. Itse tykkään kyllä. Ensimmäiset hehkutkin kuskattiin kaupasta kotiin. Tästä se alkaa. Ja vasta kauhistelin kauppoihin ilmestyneitä joulukalentereita ja nyt jo itse toitotan tortuista. :D

Se kolmas asia btw, jota en viimeksi voinut vielä paljastaa, oli lehtijuttu, jonka paikallisen kaupunkilehden toimittaja teki minusta. Olin toimittajan soitosta hieman yllättynyt, mutta treffit sovittiin heti seuraavaksi päiväksi. Meillä oli tosi kiva tapaaminen. Teemana koti ja sisustaminen. Blogini mainittiin myös jutussa, vaikka hieman sitä epäröin, mutta sinne se lehden sivuille loppupelissä päätyi. Kynnys on ylitetty. Kiitos vielä Minnalle, jos satut tätä postausta lukemaan!   

Viikonloppuna käytiin tsekkaamassa keittiötaso valikoimaa. Entiset tasot alkavat olla vaihdon tarpeessa. Kaapit (valkoiset) saavat vielä olla. Sellainen harjattu harmaa jäi päällimäisenä mieleen, muistutti hieman betonia. Onko suosituksia toimittajista? Minulla ei harmainta aavistusta eikä kokemusta tältä saralta. 

Eilen. Metsäretki, kallioilla kiipeily ja puron solina. Parhautta!!! Nyt on kerätty talteen sammalet, kanervat, katajat sun muut mukavat. Ja iltalenkillä puistosta hamstrasin mukaani vaahteranlehtiä ja tekaisin kranssin. Kun ispiraatio iskee, on homma tehtävä, vaikka sitten keskellä yötä... Mukavaa viikkoa! ♥



Ps. Minut löydät nyt myös Pinterestistä. http://pinterest.com/hipaushaaveita/