lauantai 4. helmikuuta 2012

Kevään 2012 värit


Pantone julkaisee vuosittain teemavärin ja vuoden 2012 väriksi on valittu Tangerine Tango. Kuvassa vasemmalla ylhäällä. Houkuttelevan mehukas appelsiini, pirteä ja houkutteleva. Väri antaa energiaa ja säteilee lämpöä. Näin väriä kuvaillaan Pantonen sivuilla. Viime vuoden väri, Honeysuckle, oli kaunis pinkki ja sitä käytettiin paljon sisustuksessa, vaatteissa, kengissä... Samaa odotettavissa varmaan Tangerine Tangosta. Olen jo huomannut kauppojen hyllyillä näitä kauniita kevään sävyjä ja kotiinkin niitä varmaan ilmaantuu tässä kevään aikana. 



Aurinko on pilkistänyt muutamana päivänä ja sai hymyilemään... Hiphei helmikuukin jo. Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, ihanata! Kukkien siemenet olivat ilmestyneet ainakin Kodin Terraan. Torstai-iltana siellä oli sisustus- ja remppa-aiheinen naisten ilta ja nappasin samalla käynnillä herneen- ja auringonkukan versopussit mukaani. Herneenverso on hyvää leivän päällä ja salaateissa. Auringonkukan versoja en ole ennen kokeillut, mutta pussissa kerrotaan, että versoissa on mieto pähkinänmaku. Ja käyttö samoin kuin edellisessä. Tokihan niillä saa myös kauneutta keittoruokiin  tms. 

kodin kuvalehti


Viikko on ollut kiireinen, kuten yleensä. Koulussa jakso vaihtuu ensi viikolla ja se tietää kiirettä koulutehtävissä. Nyt sain ne kuitenkin niin hyvälle mallille, kaikki tehtyä ja palutettua, että viikonloppuna ei tarvitse antaa ajatustakaan. 

Tällä viikolla on ollut tajuttomat pakkaset, yäk! Niin kait vähän jokapaikassa. Auto on temppuillut ja eilen illalla pamahti yksi pääsulakkeista, maalämpöpumppu lakkasi toimimasta ja sitä rataa. Mies reissussa. Tietysti. Luultiin, että pumppu meni päälle sulakkeen vaihdon jälkeen illalla, mutta eipäs mennytkään. Se oli sitten kiva herätä viideltä, kun esikoinen kotiutui ja tuli herättämään. Huomannut, ettei maalämpöpumppu pelitä ja ulkona pakkasta -30 °C. Kivakiva. Olen nukkunut reilut neljä tunti ja soittanut miehelle ja odottanut huoltomiestä jaj jaj ja... Viikonloppu ja minä olisin halunnut nukkua. Murrr. Mutta kolmen tunnin odotus palkittiin, huoltomies saapui. Kävellen. Huoltomiehellä ei pelittänyt auto. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Pikkujuttu vaan. Onneksi. Nyt osaan napsautella kytkimet paikoilleen, kun seuraavan kerran pääsulake pamahtaa. Vapise Tero eiku huoltomies!

Laitoin saunan päälle, tulet takkaan ja Venla innostui paistamaan makkaraa aamupalaksi. Kyllä tämä viikonloppu vielä iloksi muuttuu, kohta lähdemme synttäreille ja ehkäpä poikkeamme sisustuskaupan loppuunmyynnissä. 

Lämpöä viikonloppuusi! 





7 kommenttia:

  1. Töissä olen kans huomannut erityisesti tuon oranssin tulemisen vahvana, kivalta se kyllä näyttää - muilla, sillä vielä en ole osannut lämmetä sille niin että sitä meille tulisi mutta ehkä mä vielä (ehdin)...? Never say never. ;D

    Herneenversot tuo kyllä lupauksen keväästä, niitä on aina pakko kasvatella!

    Silläkin uhalla, että nämä pakkaset näyttää vielä tovin jatkuvan (teillä on muuten siellä ollut koko viikon kylmempi mitä meillä!) niin toivottelen teille hirrrvveeen ihanaa viikonloppua! ♡

    VastaaPoista
  2. Voi apua nuo lämmitysongelmat! Oisin varmaan ihan paniikissa jos jäisin yksin talon kans ja tulis jotain tuollasta. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :). Mukavaa ja toivottavasti lämmintäkin viikonloppua teille! :D

    VastaaPoista
  3. "Vapise Tero eiku huoltomies " Heh kivasti oot kirjottanu kylmähän sisällä olikin eikö ? .. Mutta nyt lämpimässä :)

    VastaaPoista
  4. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)
    Miten se aina meneekin noin, että mies kun on poissa... niin varmasti talossa, nettiyhteyksissä jne. reistailee jokin ;))

    VastaaPoista
  5. Haen kyllä huomenna herneenversoja, taidan ostaa kyllä valmiina, niin kaunis tuo verson väri.

    VastaaPoista
  6. Ihan kamala väri tuo "oranssi ", mutta kuvissasi se näytti kauniilta kengissä, tyynyissä ja petivaatteissa. Mikäs putiikki sieltä loppuu ?? Tulossa sinne maaliskuun puolessavälissä nääs..

    VastaaPoista
  7. Mari: Minäkään en ole lämmennyt kyseiselle värille, mutta kuten kirjoitit never say never... Ennen en voinut sietää esim. keltaista. Mutta nyt jopa pidän siitä. Katselin verhojakin keittiöön, mutta harkitsen kuitenkin vielä.

    Saila: Äläpä muuta sano! Onneksi nyt lämmin talo ja kaikki hyvin. Mutta pakkaset sais silti jo riittää...

    Venla: Tosi kylmä, mutta nyt jopa kuuma! Ihana, kun kommentoit. ♥

    Marru: Nettiyhteys on kans sellanen, että se saa mut hermoromahduksen partaalle, jos ei toimi! Tosin mies ei osaa tehdä sille mitään. Siinä täytyy turvautua poikiin. Ne on guruja sillä saralla.

    Alma/Anette: Onneksi niitä saa myös valmiina. Säästää kasvattamisen vaivan...

    Reissuja: Oranssi ei kuulu munkaan lemppareihin. Sofian Tupa lopettaa. Tosin se on enää tämän helmikuun. Kauppa alkaa olla aika tyhjä jo.

    VastaaPoista