torstai 9. helmikuuta 2012

Tähtitaivas talon yllä

Ihana elokuva! Tykkäsin ja suosittelen. Tänään sain tilaisuuden käydä katsomassa ennakkonäytöksen. Elokuva on tarina siitä, miten äitien valinnat ja vaietut salaisuudet vaikuttavat tyttärien elämään. Se kertoo saman suvun kolmen eri naisen tarinan kolmella eri vuosikymmenellä. Tapahtumapaikka on koko ajan sama: syksyinen vanha sukutila maaseudulla. Päähenkilöt asuvat kukin vuorollaan 1920 -luvulla rakennetussa maatalossa, joka myöhemmin on suvun kesäpaikka.  Elokuvan päähenkilöt Saima, Tuulikki ja Salla ovat kukin 30–40 -vuotiaita ja tavalla tai toisella risteyskohdassa elämässään. Saiman tarina sijoittuu jatkosodan vuoteen 1942, Tuulikin syksyyn 1978 ja Sallan nykyaikaan.

Paikalla olivat myös näyttelijät Meri Nenonen (Tuulikki) ja Elin Peterdottir (Salla) sekä käsikirjoittaja, ohjaaja Saara Cantell. Saimme esittää kysymyksiä ja selvisi, että elokuvassa ollut ihana vanha talo on oikeasti olemassa. Tillintalli, jossa ei ollut asuttu vuosikymmeniin. Juuri tuollaisen Tillintallin haluaisin omakseni. Kesäpaikaksi vaikkapa. 


Tillintalli



Saima l. Irina Björklund ja Leo Honkonen


Mutta mitäpäs muuta... Pakkaset jatkuneet, matot heivasin pihalle ja muutaman patjakin. Saavat olla yön yli. Huomenna siis siivouspäivä. Viime lauantain maalämpö-episoidin jälkeen jäätyi lämmin vesiputki. Joten sisustuskauppa käynti siirtyi alkuviikkoon, mutta synttäreillä kävimme. Nyt on lämmin talo ja valtakunnassa kaikki hyvin ja vielä paremmin, kun mies kotiutuu viikonloppuna. :)

Koulussa alkoi uusi jakso eilen. Ja se on muutes viimeinen jakso. Tämän jakson jälkeen ollaan työharjoittelussa loppukevät. Koulua VAAN kolmena päivänä viikossa ja nekin VAAN kolmen ja puolen tunnin päiviä. I like. Tässä jaksossa mm. stailataan ja hitsataan. Ja stailaus alkaa oman kodin keittiöstä. Ehkäpä laitan kuviakin jossain välissä. Mutta nyt iltalenkki koiran kanssa... Hyvää viikonloppua sinulle ystäväiseni!

5 kommenttia:

  1. Varmaan hyvä elokuva. Tässä kun itsekkin äitinä kelaa noita oman lapsuuden ja nykyisyyden suhteita..

    VastaaPoista
  2. Elokuva kuullostaa mielenkiintoiselta,mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Jos tykkää draamasta, jossa hipaus romantiikkaa -niin varteenotettava vaihtoehto!

    Kiitos, teille myös kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos leffavinkistä, pitääpä katsoa! :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista