torstai 12. tammikuuta 2012

Ensimmäiset esikot


Tuli tunne keväästä, kun näin esikot. Oli ostettava. Ja tuo nauha on Pentikiltä. Käväisin eilen. Kevättä laittelivat sielläkin. Tänään laitan loputkin joulut pois. Paitsi en kaikkia valoja. Niistä en raski luopua vielä. Muutenkin ollut niin väsyttäviä päiviä. Tarvitsen energiaa ja extravaloa sekä haluan vielä tunnelmoida. Väsymys johtuu varmaan joululoman rytmistä. Arki alkoi maanataina ja hyvä niin. Joku järjestys tähänkin taloon. Keskimmäinen vielä kotona tämän viikon, kun yskä on kamala. Kaikki lapset olleet yskässä, mutta itse olen nyt säästynyt. Kop, kop.


Bungalowilla on myös ihanan keväisiä juttuja sivuillaan. Kuvissa muutamia minun suosikkeja. On se mukava, kun kevättä kohti mennään, valo lisääntyy ja paras kaikista -koulu lähenee loppuaan ja valmistun! Jeeejee! Aika menee nyt vauhdilla. Koulussa on työstetty rahia ja tehty sinkkaliitoksia, huhhuijaa, kovaa hommaa molemmat. Enpä olisi uskonut. Selkä meinaa hieman kipuilla.


Väri josta en ole koskaan erityisesti pitänyt. Yllä. Mutta never say never... Kotoa löytyy jo pari tuon väristä juttua. Bloomingvillen peitto ja keksipurkki. Nuo tyynyt olisi just sopiva pari peitolle. Ja btw nuorilla tuo väri on nyt in. Vaatteissa. Pojillakin.


Sata hommaa olisi tehtävänä. Koulunkin puolesta. Joten parempi olisi tarttua tuumasta toimeen ennekuin kovin hihkuu valmistujaisiaan. Entisen kyläkoulun suunnittelutyö ja portfolio rahistakin odottaa tekijäänsä. Onneksi mies tulee parin viikon työkeikalta viikonloppuna ja on ensi viikon lomalla. Ja minä olen lomalla lumitöistä.


Ps. Tässä yksi koulutyö. Vanhasta ikkunanpokasta tehty kaappi keittiöön. Kätkee astioita suht kivasti. Astioista puheenollen, lautasia pitäsi hankkia lisää, taidan odottaa Kuopion IKEA avautumista. Ihanaa, miten lähelle se tuleekaan. Odotan.

Mutta nyt silirimpsis, tää lähtee imuroimaan ja piparkakkutalokin pitäisi jonkun syödä... Tosin minun apua tuskin tarvitaan siinä.

Kivaa loppuviikkoa sulle!

6 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen postaus, esikon ja hempeiden värien ansiosta :)
    Tekemäsi kaappi... AIVAN ihana!!!
    Toivottelen onnea loppu opiskeluun!

    VastaaPoista
  2. Esikot on kauniita,ihana tuo kaappi:)
    Paljon tsemppiä opiskeluun.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka ihanan hempeän värinen esikko!
    Tsemppiä opiskelujen loppurutistukseen. Minulla on vielä vuoden verran opintoja, mutta päättötyö on jo työn alla, joten pientä vipinää riittää täälläkin.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Vitsit, miten ihanat nuo Bungalowin tyynyt! Ostin syksyllä Köpiksestä pyyhkeitä, joista ajattelin itse ommella tyynyn päällisiä. Tuossahan olisi oiva malli reunanauhoineen :)

    Mäkin tunnelmoin vielä kotona paperitähtien kanssa. Sitten kun kevään valo kunnolla lisääntyy niin niiden on aika lähteä.

    Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanat, kun kävitte... ♥

    Tervetuloa uudestaan, kevättä kohti mennään...

    VastaaPoista