sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Omppu nimeltä Pekka


Tänään on piha laitettu talviteloille, nurtsi leikattu, kasvihuone putsattu, viimeiset kirsikkatomskut vedetty ja amppelimansikalle sanottu heipat ja peitelty maahan. Toivottavasti keväällä lähtee uuteen nousuun. Näillä hortonomin taidoilla se ei ole todellakaan varmaa. Pelargoniat yritän saada myös talvehtimaan. Todennäköisesti unohdan ne jossain välissä kastella ja sepä siitä sitten. Yritys hyvä anyway -joka syksy!

Kesällä istutin mummolan pihasta kaivetut vadelmapuskat kotipihalle ja IHAN pihan perälle, ettei kukaan vaan aja niiden yli ruohonleikkurilla. Tänään tsekkasin tilanteen. Viidestä taimesta yksi oli jäljellä. Kuunteleeko miehet ylipäätään mitä niille puhuu vai unohtaako ne noinkin tärkeän asian kuin istutetut vadelmapuskat. ;)


Eilen kävin torilta ostamassa omenoita. Lajike oli nimeltään Pekka. Tänään Venla teki niistä omenapiirakkaa, njams. Kuuluu ehdottomasti syksyyn.

Haaveilen myös omasta Pekasta, vaikka yksi Timo jo löytyykin kotisohvalta, eheheh ja katselinkin niitä eilen sillä silmällä Terrasta. Olivat puoleen hintaan, mutta en osannut päättää lajiketta. Pekkaa ei siellä ollut. Harmi. Just kun olisin halunnut kantaa Pekan kotiin. Vai onko jo huono aika istuttaa?


Venla on innostunut leipomaan ja aika itsenäisesti jo hommat hoituu. Tästä on tullut varsinainen sunnuntaipäivien traditio. Aika kivaa! Ja tietää sitä, että mun täytyy pyöräillä töihin, you know. Mutta...

Nyt nukkumaan ja kohti uutta viikkoa. Ensi viikonloppu meneekin reissussa. Mulla. Aika kivaa sekin.

12 kommenttia:

  1. No pahus, kun ei asuta lähempänä. Ei olis tarvinnut sun mennä torilta omenoita ostamaan. Oisit voinut meidän pihalta käydä poimimassa. Ihan surettaa, kun poikkeuksellisen suuret ja makoisat omput menee enimmäkseen hukkaan. (Laiska emäntä).

    Ja yks Pekkakin olis. Kotisohvalla tosin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano! Mutta kiitos, ajatus kaunis ♥ Mielelläni ottaisin omppuja vastaan...

      Pidä Pekasta hyvää huolta! ;)

      Poista
  2. Hei sinullakin on blogi, pikavilkaisulla näyttää tosi kivalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne! Tervetuloa uudestaan... :)

      Poista
  3. Kyllä varmasti voi vielä Pekkoja istutella, ennen routaa. Meillä on yksi Pekka pihalla, nyt toista vuotta, mutta satoa ei ole vielä yhtään tullut, nyyh... Viereinen kesäomena Pirja sen sijaan on tuottanut jo muutamia omppusia. Noin kai se just menee, että ensin odotellaan nuorten puiden satoa kuin kuuta nousevaa ja sitten jonakin vuonna satoa tulee enemmän kuin kukaan jaksaa hyödyntää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Pekka! Jospa satoa ensi syksynä... :) Onkohan se niin, että nuo kesäomenat ovat varmempia tapauksia, jos syksystä tulee kovin kylmä -ehtiikö syysomenapuut tuottaa satoa?

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Tulee jo vähän joulufiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyllä on ihana tunnelmoida ♥

      Ps. Tytär laskee jo päiviä jouluun... ;)

      Poista
  5. Oi mitä tunnelmakuvia <3. Ja kauniilta näyttää teidän koti!

    VastaaPoista
  6. Voi mitä ihania kuvia!♥ Saitko Pekan maahan?;)

    Kivaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Pekka on hukassa, hih ja taidan päättyä Pirjaan, jos sitäkään enää löytyy... On tätä ohjelmaa niin paljon, ettei ehdi Pekkoja metsästämään. ;)

      Poista