keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin...


Kuskasin tytöt eilen Katttisport (tanssi)leirille Vuokattiin. Sillä tavaramäärällä (farmarinperäkonttitäynnä), jonka nämä bestikset ottivat, pärjäisivät ainakin kaksi viikkoa. Mutta pakko tunnustaa, että eipä ole omena kauas puusta pudonnut. En ole ikinä osannut pakata sopivasti vaan aina liikaa. Osaako kukaan naispuolinen edes? Ja miten miehet pärjäävät niin pienellä tavaramäärällä? Kuva on viikonlopun nimppareilta. 


Muttamutta... Mä oon siis niin LOMALLA!!! Teen kyllä töitä, mutta ruokaa en laita kenellekkään ts. miehelle. Tämän hostellin ravintolapalvelut on suljettu lasten leirin ajaksi. Keskimmäinen on leirillä myös, ohjaajana. Kerrankin saan keskittyä olennaiseen, ettei kukaan keskeytä, ole ruokaa vailla, kyytiä tms. Siemailen Vuokatin Viinin mansikkalimonaadia välillä ja nautin olosta. Illan hämärtyessä tein metsälenkin koiran kanssa. Minä keräsin kukkasia, koira veti ruohoa. En osaa sanoa, kumpi nautti enemmän... Kesäiltojen iloja!


Nyt jatkan suunnitteluhommia. 


Tähän mökkiiin on huonekalut valittu, 
mutta omakotitalo on työn alla. Sen jälkeen relaan näistä hommista ainakin kesän ajan ja katsotaan, mihin aika ja jaksaminen päätyön lisäksi syksyllä riittää. 

Täällä vaan paistaa, taidan siirtyä läppärin kanssa kuistille...





6 kommenttia:

  1. Nyt mun tuli ihan hirvee loma-ahdistus. Tai siis odotusahdistus, kun meillä siihen on aikaa vielä 6 tai 7 viikkoa. Ja te jo olette siellä, mihin mekin sitten tullaan, kun tullaan.
    Ai että mää niin odotan :)

    Nauttikaa nyt ihan täysillä. Kelit vissiin suosii ja olosuhteethan siellä on aina ihan huiput. Ihan sama mikä vuodenaika meneillään.

    Ja vaikka nyt oot lomalla, niin ihan sen verran kiinnostais tietää, että millä ohjelmalla oot tehnyt ton pohjan, jos oot? Mukavan selkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein sen floorplannerilla. Kantsii kokeilla! :)

      Lomalla ja lomalla. Kaks päivää istunut koneella suunnitteluhommissa, eheheh. Just tuli valmista, jei!

      Poista
  2. Meillä on loma heinäkuussa. Se vasta lomaa onkin naiselle, kun ei tarvi tiskata, siivota tai pestä pyykkiä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa olla lomalla!:) Nauttikaa!<3

    Suunnitteluhommat näyttää sujuvan hienosti siinä samalla!:)

    VastaaPoista