Ystävänpäivänä ♥

http://www.everythingfab.com/2011/04/monday-flowers.html

"Truly great friends are hard to find, difficult to leave, and impossible to forget."

Hyvää ystävänpäivää ihanaiset blogiystävät!

Aamu oli tyypillinen Kiljusen herrasväen aamu. Ei helekatti. Olin lähdössä viemään Venlaa kouluun ja aura-auto oli hetki sitten (miksi AINA!!! juuri ennen kahdeksaa???) jyrännyt katua. Lohkareet painoivat varmasti sata kiloa. Ne ulottuivat auton takapuskurin korkeudelle. Potkin niitä raivona pyörätielle. En jaksanut liikutella niitä mihinkään muualle. Saatikka lumikasan päälle. Soitto opettajalle, Venla myöhästyy, lähdemme kävellen. Koira hihnaan ja menoksi. Matkalla kiroilupuhelu miehelle, kirosin aura-autot kuuseen. Kotiin palattuani, alkoi soittorumba. Yritin lähes neljä!!! tuntia saada langan päähän katujen kunnossapidosta vastaavaa tyyppiä. Loppupelissä, tuon lähes neljän tunnin soittelun jälkeen, puhelu yhdistettiin jonnekin varikolle, jonne voisi jättää viestiä. Nooh, puhelin oli varattu, kysyttiin haluanko jättää soittopyynnön vai odottelenko linjoilla. En todellakaan odottele enää missään linjoilla, vaan jätin soittopyynnön. Hetken päästä soitettiin (joku täti) ja arvatkaas osasinko olla rauhallinen. En. Vaikka tätihän oli täysin syytön varikkotäti ja hoiti homman tyylillä. Tosin kuin eräät. Olen pahoillani. Joka tapauksessa hän lupasi viedä viestiä eteenpäin. Meni ehkäpä vartti, niin traktori tuli ja putsasi lumet. Wau!!! Pisteet varikkotädille ja traktorisedälle. Yhdessä me sen traktorisedän kanssa saatiin auto pelastettua ja pääsimme kävelyreissun sijaan autolla kaupunkiin Venlan kanssa. Ja arvatkaas, kun tulimme takaisin setä oli vieläkin koneensa kanssa hommissa. Oli putsannut koko kadunpätkän. Jokaisen talon portin meidän talosta eteenpäin. Kävelin samantien kauppaan, ostin suklaalevyn ja toivotin hyvää ystävänpäivää! Traktorisedälle. ♥ 

Kerrottakoon vielä tähän saumaan, että myös edelliset asukkaat olivat soitelleet tästä asiasta kaupungille. Viime talvena soitin minäkin, kun olin monta vuotta katsonut tuota touhua aurata kadun/puiston lumet laitimmaiselle tontille eli meidän portille. Joka kirotun talvi tämä on toistunut. Nyt mulla kilahti. Totaalisesti. Ymmärrän, että tälläisen pääkadun pitää olla kondiksessa, sehän on hyvä asia vaan, että pidetään kunnossa. Mekin vielä tässä iässä handlataan lumityöt, mutta joku raja siinäkin, jos alkaa olla sata kiloisia lohkareita kiinni takapuskurissa. Kun mies lähtee töihin, ei aura-auto ole vielä käynyt ja tää jää aina mulle. Reilua.

Kävimme katsomassa penkkareita Venlan, kummipojan ja hänen äitinsä kanssa. Karkkia satoi kaatamalla kuorma-autojen lavoilta, lapset poimivat niitä innoissaan ja me muistelimme omia penkkareitamme. Aikaa tuosta hetkestä on kulunut jo yli kaksikymmentä!!! vuotta, mutta muistan sen hetken kuin eilisen päivän. Olin inkkari tyttö. Elämä edessä ja lukio takana. Se vapauden tunne. 

Meillä on käynyt pikku vieraita ja hieman isompia. Kakku kaupan tätin ja päälle vaan vaahtokarkkeja koristeeksi. Toimii. Yhden palan säästin iltaa varten. Iholla ja kakkupala. Oletteko muuten katsoneet tuota sarjaa. Kun olin sairaana, niin katsoin kaikki jaksot putkeen ja nyt sitten ollaankin koukussa. Uutta jaksoa odotellessa...

Niin ja huomenna tapahtuu jotain jännää ja se vaikuttaa tai on vaikuttamatta mun tuleviin kuvioihin. Wish me luck! ;)