Koululla järjestettiin marraskuun loppupuolella kirppistapahtuma, Ihan komerosta. Minäkin varasin oman pöydän ja puuhastelin jotain pientä myyntiin kirppisjuttujen lisäksi. Ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä ja kauppa kävi pöytien ympärillä. Sai hyvin kartutettua shoppailurahaa jouluostoksiin ja pääsi eroon ylimääräisitä nurkissa lojuvista rojuista. Jokos olette muuten lahjat ostaneet vai vieläkö hankkimatta? Minulla osa hankittu ja osa hankkimatta. Pari viikkoa aikaa, iiiks!
Tykkään kierrellä joulun alla kaikki mahdolliset myyjäiset. Itsenäisyyspäivänä kävin ensimmäisissä ja nyt viikonloppuna seuraa jatkoa. Jotenkin myyjäiset kuuluvat joulun odotukseen, ainakin minulla. Joka joulu on kierreltävä myyjäiset, ostettava ainakin yksi uusi piparimuotti, hankittava joku uusi koriste ja Mailegin tonttu. Nyt meillä on iso kalenteritonttu. Ihana kukkanappeineen! I ♥ it.
Tänään kävin ostamassa ikioman Blossan. Jei! Sainpas! En ostanutkaan Zantea, josta aikaisemmin postasin. Ja se on muutes likööriä. Illalla tein kana-feta-piirakkaa, en avaa vielä glögiä, mutta punaviinin avaan tai avasin ja nyt otan palan piirakkaa ja nautin hiljaisuudesta. Prinsessat nukkumassa, Venlalla luokkakaveri yökylässä. Pojat ovat kavereillaan ja mies meni entisen työkaverinsa kanssa syömään ja kenties matka jatkuu jatkoille jonnekin. Itse olen siis niin väsynyt. Viime yönä tein yömyöhälle näyttöportfoliota ja olin niin väsynyt, että nukahdin vaatteet päällä. Muutenkin nukuin huonosti. Tänään on sitten päätä jomottanut, mutta onneksi se meni ohi ja toivottavasti ensi yö menee paremmin. Luulen niin. Nukun ainakin pitkään.
Sweet dreams!
Mulla kans tulee eniten joulufiilis joulumyyjäisistä! Usein olen itekki miettiny joskos värkkäis jotain ja menis myymään, mutten ole yksin saanu aikaseksi. Viime vuonnahan olin koululuokkani kanssa siellä maalla kunnan joulumyyjäisissä, yksin en oo vielä rohjennut ;). Joululahjarintamalla vielä muutama hankkimatta ja muutama ompelematta :D, pitäisi varmaan reipastua jo :D.
VastaaPoistaOlen pitkästä aikaa tulossa Suomeen jouluksi ja toivottovasti pääsen käymään joulumyyjäisissä! Täällä Espanjassakin on myyjäisiä, tai paremminkin joulumarkkinoita, vähän erilaisia vaan. Lahjoja hankin vähän tänäkin vuonna, keskitytään enemmän ruokapuoleen :) Jotain pientä vain läheisille.
VastaaPoistaTäällä joulu pulkassa lahjojen osalta, muuten tunnelma kadoksissa, kuten kaikilla muillakin tuntuu olevan. Nyt pari tulevaa päivää tupsuttelen nurkkia joulukuntoon. Blossa vielä hakematta. Parannan tapani !! Hyvää joulunodotusta Kajaaniin, etkös siellä asustele ?? Tuttu kaupunki minulle, tykkään. Olen asunut siellä vuoden lukioikäisenä..muutoinkin sukuani siellä paljon asustaa.
VastaaPoistaHyvää Joulua!!!
VastaaPoistaNäyttää olevan tosi vanha blogipostaus, toivottavasti näet silti viestini!!
VastaaPoistaNuo alimman kuvan kengät_ovat_ihanat! Olettaen että ne ovat sinun, omistatko ne vielä? Saisinko ostaa ne sinulta?
Laita viestiä elliviitanen@gmail.com ja kerro mitä mieltä olet ja tee tarjous halutessasi! Jei~