torstai 9. huhtikuuta 2015

Irtiottoja arjesta

Moiskis!

Siskon kanssa vietettyä aikaa, pääsiäisbrunssia mummulassa, vaellusretki Vuokatin vaaroilla, munkkikaakaot, ystävien luona kyläilyä, perheen kanssa oleilua, aurinkoa, ulkoilua, hyvää ruokaa ja viinipäiväntasaus hieman ennakkoon. Siinäpä lyhyesti meidän perheen pääsiäinen. Ja arvatkaas. Tämän viikon jälkeen on enää seitsemän viikkoa kesälomaan!!! Uskomatonta, että ollaan taas tässä. Ennen sitä lomaa on kuitenkin monta mukavaa edessä ja opiskeluhommia. Kyllä -niitäkin taas. :)




Muutama viikko sitten hyppäsimme junaan Venlan kanssa ja matkasimme kohti Kuopiota. Matka on just niin sopiva, että suuntaamme sinne aina sopivan paikan tullen. Ikeallahan ei ole mitään tekemistä asian kanssa ;) Asemalta suunnistimme suoraan Kuopion Taidemuseoon. Siellä oli ja on edelleen valokuvataiteilija Marja Pirilän näyttely, jota suosittelen lämpimästi muillekin Kuopiossa vieraileville 25.4 saakka. Huikean hienoja valokuvia! 


Meidän perheen tyttöjen miniloma muuttui varsin luksukseksi, kun saimme tilaisuuden yöpyä uusitussa Kuopion Scandicissa blogiyhteistyön merkeissä. Huone oli Superior Extra. 






Uusittujen huoneiden ilme miellytti tämän sisustajan silmää. Suunnittelja oli kyllä onnistunut työssään. Huone oli valoisa ja kaunis. Ja vieläpä parvekkeella ja järvimaisemalla. Kesällähän tuo on ihan pop. Väinölänniemen uimaranta ja matkustajasatama sijaitsevat aivan vieressä. Viime kesänä kävelimmekin juuri tuolla rannalla. Todella kaunista seutua. Tänne palaamme vielä. 

Palvelulle annan myös täydet kympit! Se oli ihan loistavaa ensi metreistä, kun hotelliin saavuimme. Huoneeseen päästyämme oveen koputettiin ja ovella seisoi mies tarjotin kädessään. Wow! Mansikoita, hedelmiä, suklaata ja juotavaa. Kyllä meidän kelpasi lomailla. 


Illalla, kun kävelimme keskustasta hotellille, satoi räntää vaakatasossa. Hotellin sauna teki terää sellaisen kävely-shoppailu-taidenäyttelyreissun jälkeen ja pulahdimmepa uima-altaaseenkin. Täydellinen rentoutuminen pitkän päivän jälkeen. Sitten vaan hyppy sänkyyn ja leffaa katsomaan. Hotellin sängyt ja mankeloidut lakanat ovat aina ihan parhaita. Ja aamupala. Ja Face Stockholmit iholla. 






Pieni irtiotto arjesta tuli tarpeeseen pimeän ja pitkän talven jälkeen! Seuraavaa lomaa odotellessa. Se onkin sitten pääkaupunkiseudulle. Iiiks, en malta odottaa!!! 


♥♥

Ps. Suosittelen myös käymään Muumi Pannarikahvilassa. Ihan uusi juttu ja vasta avattu. Vaihtoehtoja oli niin makeita kuin suolaisia. Mozzarella-tomsku-pestopannarista tuli heti mun suosikki ja taidanpa kokeilla joskus ihan kotona. Oletteko tehneet koskaan suolaista pannaria, entäs gluteenittomana?




4 kommenttia:

  1. Mahtavaa kuulla taasen sinusta. Olen välillä käynyt täällä kytiksellä mitä kuuluu. <3

    Ihania kuvia, nyt on hotelli ja hotellihuone minun makuun <3 Olimme mieheni kanssa Tampereen Torni hotellissa ja sisustus, ysäri yhdistyy tähän aikaan, ei napannut lainkaan. Jos joskus tulen Kuopioon, tiedän missä yöpyä ja vielä pannariravintolan kautta kotiin. Miksi täällä ei ole Muumipannariravintolaa! <3

    Tehdään usein suolaisia pannareita, itse asiassa latvialaisella/venäläisellä reseptillä eli piimään ja kohotusaineena sooda. :) Nam suolaiset pannarit ovat jättihyviä.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, kun jaksoit tulla taas kytikselle. ♥ Aika on välillä kortilla kaikenmaailman sometuksen, opiskelun, työn, perheen jne. keskellä, mutta yritän terästäytyä ja postailla hieman useammin.

      Hotelli on ihana, suosittelen lämpimästi. Olisin täysin samaa mieltä, vaikkka tämä olikin tälläinen blogiyhteistyökuvio. Muutamia ystäviä majoittunut samassa hotellissa ja tykänneet hekin. Hyviä tarjouksia myös ketjulla. Tykkään.

      Nuo sinun pannarireseptit kuullostavat hyviltä, nyt vaan ohjetta metsästämään netistä. Njams.

      Kiitos samoin, aurinkoa viikonloppuun! :)

      Poista
  2. Hei, täältähän löytyi kiva blogi, jota jään innolla seurailemaan. Kivaa viikonloppua sinne sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun löysit tänne! Tulen vastavierailulle... ♥

      Kivaa viikonloppua sinnekin!

      Poista