keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Movember


Isänpäivänä meillä mentiin viiksiteemalla. 


Täällä kasvatellaan viiksiä (se en ole minä) ja pestään ikkunoita. Kyllä. Se on kuulkaas niin, että parempi myöhään kuin milloinkaan ja kun inspiraatio iskee -silloin on pestävä. Sillä seuraavaa inspiraatiota voi joutua tovin odottelemaan. Ei iske kovin usein nimittäin. Itseasiassa nyt on just sopiva aika. Mitä sitä kaunista kevät- tai kesäpäivää siihen tuhlaamaan. ;) Laskin tuossa aikani kuluksi nuo ikkunapinnat ja kun ne sattuvat olemaan vielä kolminkertaiset ja tuuletusikkunat  kaksinkertaiset -sain summaksi 84 pintaa. Siihen päälle kaikki pikkuikkunat ja lasiovet, niin sataa hipoo. OMG! Ja totuushan on se, että aloitin homman jo kesäkuussa, mutta inspiraatio loppui olohuoneen ja ruokailutilan ikkunoiden jälkeen. Silloin homma meni ihan pipariksi ja jouduin turvautumaan hiomakoneeseen. Se onkin sitten jo toinen juttu. 




Etsiessäni talvitakkia ja kenkiä itselleni, löysin Espritin verkkokaupan. Minulle ihan uusi juttu. Löysin sieltä muutamia lahjaideoitakin. Yritän päästä tänä jouluna suht helpolla lahjojen suhteen ja tilata verkkokaupoista sen minkä vaan voi. 

Kummilapsien suhteen taidamme tehdä poikkeuksen tänä jouluna. Olen ajatellut järjestää kummilapsille jotain kivaa yhdessäoloa. Näin tulisi vietettyä aikaa myös sellaisten kummilasten kanssa, joita emme näe niin kovin usein. Kummilapsia on yhteensä yhdeksän (tosin kolme heistä jo yli parikymppisiä) ja kun minä hoidan tämän perheen lahjaostokset, se on verrattavissa lähes ikkunanpesuprojektiin, eheheh.


Kuvat Espritin sivuilta.


Verkkokaupasta löydät myös kotiin liittyviä juttuja tapeteista kylpyhuonevarustukseen. Kantsii tsekata sivut! Kodista puheenollen taidankin siirtyä keittiöön siivoilemaan ja suunnittelemaan viikonlopun tarjottavia. Silloin taas vanhetaan, mutta ihan vuoden verran vaan. Lisäksi on tiedossa uuden, keskustaan avatun Viinibaarin korkkaus ystävien kesken. Jei! 

Mukavaa keskiviikkoa sinulle ja tervetuloa uudet lukijat!














10 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa kivalta kaikki kuulumiset. Etenkin se ikkunanpesu ja lahjavuoren hankinta näin riittävän kaukaa :)

    Toi sun lause " Kyllä. Se on kuulkaas niin, että parempi myöhään kuin milloinkaan... " olis voinut jatkua, että "... ja kun inspiraatio iskee -silloin ne on ne viikset kasvatettava :D".
    En välitä viiksistä muuten, mutta hyvän asian puolesta ne on jees :).

    Inspiraatiota vältellen toivottelen mukavaa viikonloppua ♥. Eiks se jo kohta oo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiksistä en välitä oikein minäkään ja mies saikin uuden partakoneen lahjaksi isänpäivänä. Pikku vink, vink -viikset pois! ;)

      Kivaa viikonloppua sinnekin -nyt se on jo alkanut! ♥

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisia.:) Jos asuisin lähempänä, tulisin ikkunanpesijäksi! Tykkään siitä oikeesti!:D

    Bongasin myös tuon espritin verkkokaupan ihan vahingossa-kivalta näyttää!:)

    Kivaa viikonloppua sinne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kympillä, kun en asu "teilläpäin". Sinä pesisit ikkunat ja Annukka lupasi omenat. Ihan luksusta!

      Rentoa viikonloppua sinnekin! ♥

      Poista
  3. Oi miten ihania juttuja! Millon tuut peseen meidän ikkunat? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omg, mä en millään jaska! Vaihtokauppa vois käydä... ;)

      Poista
  4. Joululahjat?! Niitäki kai tarttis miettiä.. Pakko ehkä käydä vaikka tosiaan tuolla Espritissä. Näyttää aika (liian) kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Verkko)kaupat täynnä kaikkea kivaa joulua! Shoppailemaan vaan... Helposti pääsee rahoistaan. ;)

      Poista
  5. Espiritin verkkokauppa on ihan huippu ja ihana pieni pupu sieltä tyynystä kurkistaa :)
    Tervetuloa blogiini

    VastaaPoista