maanantai 17. syyskuuta 2012
I ♥ my new camera
Vihdoinkin! Siis Vihdoinkin! Sain hankittua piiiiiitkään haaveilemani kameran. Päädyin Canon EOS 600D malliin ja pikkuhiljaa olen opetellut käyttöä. Paljon on vielä oppimista. Canonin järkkärit tulivat tutuksi kouluaikana, joten valinta oli suht helppo. Tosin tuota kääntyvällä näytöllä olevaa en ollut kokeillut aikaisemmin, mutta ensivaikutelma on erittäin hyvä.
Viime viikolla tapahtui paljon ihania asioita. Kaikkea en voi vielä edes paljastaa, mutta yhden päivän aikana tapahtui kolme asiaa, joiden ansiosta hypin kattoon!!! Nro 1 Stailaamani asunto oli mennyt kaupaksi. Jeee!!! Nro 2 Pääsin yrittäjyyden valmennuskeskuksen koulutukseen. Olin käynyt haastattelussa edellisellä viikolla. Nro 3 Sitä en voi vielä paljastaa, mutta varsin iloinen olin tästäkin. Ja yllättynyt. Palaan myöhemmin.
Venlan koululla oli avoimien ovien päivä perjantaina ja olin mukana käsityöntunnilla. Mieleeni tulivat ajat, kun toimin avustajana koulussa. Haikeus. Lapset olivat ja ovat edelleen lähellä sydäntäni. Miettinyt, miten voisinkaan yhdistää koulutukseni ja lapset. Jokatapauksessa oli tosi kiva, kun koulu järjesti mahdollisuuden tulla tutustumaan lapsen koulupäivään.
Viikonloppu meni nopeasti kuten aina. Kävimme kirppistapahtumassa Paltaniemen koululla ja Eino Leino-talolla silittelemässä lampaita. Ihana ystis kävi kylässä ja paranneltiin maailmaa. Synttäreitäkin juhlittiin, nyt vuorostaan serkuilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onnea uudesta ystävästä! Vai pitäiskö sanoa ruumiinosasta ;)
VastaaPoistaOma kääntyvänäyttöni on jäänyt tosi vähälle kokeilulle, harvemmin kuvaan näytön kautta, lähinnä jos pitää saada kuvaan omaa naamaa/vaatetusta. Muuten tulee kyllä tirkisteltyä etsimestä :)
Täällä lähdetään kohta myös voimisteluhallia kohti :)
Onnittelut ja ihania kuvaushetkiä! Itse vielä haaveilen uudesta rungosta...
VastaaPoistaNiin ja onnittelut kaikesta hyvästä, mitä sulle on tapahtunut :D
Suvi: Kiitos! Hyvin sanottu, ruumiinosa, eheheh... Vähältä piti, meinasin jo viereeni yöksi ottaa. ;)
VastaaPoistaEtsimestä minäkin olen tirkistellyt, en osaa oikein näyttöä vielä hyödyntää.
Marru: Kiitos! Vaanin nyt kamerani kanssa jokapaikassa... ;)
VastaaPoistaHyvin valittu! Mulla se samainen vekotin, mutta valitettavan vähän tullu harrasteltua viime aikoina! :)
VastaaPoistaJa onnea ihanista jutuista! Kiva kun luistaa hommat! :D
Kiitos! Minulla nyt uutuudenviehätystä ja kamera kulkee mukana. Vielä kun saisin hankittua vielä laukun, jalustan, lisävalon ja ja jaj... ;)
VastaaPoistaKivaa, uusi kamera on niin ihana juttu, ettei siitä malta jättää käsistään. Hyvä jos yöksi jää yöpöydälle. :) Harrastuksiin kuskaaminen on täälläkin jo arkea, onneksi ei kuitenkaan vielä joka ilta. Mukavaa syksyä!
VastaaPoistaMiia: Kuvien laatukin on ihan eri luokkaa, ilo kuvata. Kaunista syksyä myös sinne! :)
VastaaPoistaHyvä kameravalinta! Samainen löytyy minultakin... ;)
VastaaPoistaVoi kun onni potkaisiskin ja saisi kans kameran! Mulla on siis vain pieni Canonin pokkari. Ja jo tosi vanha!
VastaaPoistaAlahan räpsiä lisää kuvia, niin voin käydä ihaileen:)
Ps. kyllä on makeet kengät!
Elsa: Täällä kovasti harjoitellaan otoksia... :)
VastaaPoistaOnnela: Toivoin valmistujaislahjaksi rahaa kameraan plus hieman piti vielä itse säästää. Ja nyt se on käsissä! So happy! :)
VastaaPoistaNiin ihanaa tunnelmaa täynnä koko blogisi:)
VastaaPoista- Aleksandra
Kiitos sinulle! ♥
VastaaPoista