torstai 16. elokuuta 2012

Angry Birds Birthday Party



Olis siis niin paljon juttua ja kaikkea kivaa, mitä loppukesä toi tullessaan, mutta aloitetaan vaikka näistä synttäreistä. Saatiin aurinko ja pihajuhlat. Meillä oli uskomattoman hyvä tuuri, kun niitä aurinkopäiviä ei ollut kovin usein. (Paitsi tällä viikolla, kun koulut alkoivat.) Ja kuten monessa muussakin perheessä, Angry Birds oli näiden bileiden teema. Tein jopa elämäni ensimmäisen marsipaanikuorrutteisen kakun. Venlasta se oli tietysti maailman hienoin.



Kavereiden odottelu vaati kärsivällisyyttä, kuten kuvasta huomaa. Oli ihana, kun sai kattaa juhlapöydän ulos, jonka ääressä sitten istuskelimme pitkälle iltaan. Lapset leikkivät, hyppivät trampalla, etsivät Angry Birds rasteja, joita olin jemmannut pitkin pihaa. Vieläkin ne rastit näyttävät tuolla pihalla olevan, jos jotakuta iltarastit syysiltojen pimetessä houkuttaa. :D



Täytyihän nyt synttärisankarin pukeutua teeman mukaisesti, joten luotto-ompelijani Marjatta ompeli Venlalle hamosen. Takana näkyvä kangas on IKEA:sta, josta M ompeli kuistille verhon. Kevyttä ja tooosi edullista puuvillakangasta, joten kuivuu nopeasti sateen kastellessa. Eikä muutes ole homehtunut kuten joku aikaisempi verho, vaikka vettä on tullut taivaan täydeltä. Taitaa säästyä jopa ensi kesään.



Lippuja pikkupizzoihin askartelin Teippitarhan ihanista teipeistä, joihin olen aivan hullaantunut. Kyllä teippeihin. Sekä myös noihin Lidl:n pizzoihin. Päälle laitoin vielä tuore basilikaa omista puskista ja juustoa, njams.



Mun rakkaat muruset, heinäkuun lapsia molemmat. Isompi käy autokoulunsa viimeisiä vaiheita ja kohta on kortti takataskussa. Venla on nyt yhdeksän. Saman ikäinen kuin Jami oli, kun Venla syntyi. Näin ne vuodet vierivät. Hurjaa!

Nyt valmistaudun ihanaisten naisten mökkiviikonloppuun. Täytyy pakata lämmintä matkaan. Uskallankohan heittää talviturkin, se on nimittäin vielä tekemättä...


5 kommenttia:

  1. Onnea synttärisankareille, tosin nyt vähän jälkikäteen. Kiva tuo Ikean kangas. Olisikohan meidän Ikeoissa. Täytyy katsoa, kun seuraavan kerran sattuu Ikea kohdalle.

    Kauniita lapsia :)

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet onnittelut!
    Ja ehdottomasti uimaan, nyt alkaa olemaan viimiset hetket siihen hommaan :D

    VastaaPoista
  3. Johanna: Kiitos ♥ Käyppäs katsomassa kangasta, se oli alle 2 e/m. Muistaakseni.

    Marru: Kiitos onnitteluista ♥ Talviturkki heitetty, mä tein sen! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä noi Angryt sitten on suloisia ja niin on kyllä nuo sun lapsetkin;)

    Onnea vielä näin jälkijunassa<3

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kati ♥ Angryt ovat kamalan suloisia ja me saadaan tänne lähelle Angry Birds sisäleikkipuistokin. Sitä odotetaan jo kovasti...

    VastaaPoista