sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Heippatirallaa...

Ystävät. Tähän on tultu. Päätin jo ajat sitten, viime vuoden puolella, että jos tilanne ei muuksi muutu, aloitan puhtaalta pöydältä. Uudella blogilla. Kunhan siihen on vaan aikaa perehtyä ja hieman tutkia blogimaailman saloja. Ja nyt on ollut. Sitä aikaa. Kotona ollaan lorvittu oikein urakalla, kun Venlalla on ollut lämpöä viikon verran. Ajattelin, että nyt on se aika. Pelastaa entinen tai aloittaa uusi. Jamin kanssa yritimme, sitä pelastusta, mutta kun ei niin ei. Joten heippa sitten vaan! Entisestä blogista hävisivät kommentit yhä uudestaan ja uudestaan, kun yritin tehdä jotain muutoksia. Sivuihin ei pystynyt lisäämään lukijoita, ei voinut linkittää jne. Tylsää! Tämä blogimaailma on opettanut paljon ja paljon on vielä opittavaa, mutta jospa tämä alkaisi pikkuhiljaa sujumaan. Toivon niin, ettei nyt joka kerta tarvitsisi uutta blogia perustaa. Ja arvatkaas oliko nimen keksiminen vaikeaa, kun kaikki ihanat nimet oli jo keksitty. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, onneksi minulla on nimi. Tosin senkin oli joku keksinyt eikä sitä voinut käyttää, joten hipaus haaveita, sipaus salaisuuksia, shhh...

Muutimme tähän kotiin neljä vuotta sitten. Pintaremontille ei ollut akuuttia tarvista, mutta nyt tekisi mieli joku seinä tapetoida. Meillä on nimittäin melkein kaikissa seinissä valkeaksi maalattua lasikuitutapettia. Poikkeuksena muutama huone, jossa hiekan, beigen tai joku sinnepäin väri. Kävin Kodin Terrassa katsomassa valikoimaa ja paljon siellä sitä olikin, mutta yksikään ei iskenyt silmään. Sillälailla. You know. Tästä valikoimasta joku voisi iskeä. Ihania minusta. Kuvat myös sieltä lainattu. http://www.studiodecor.fi/decor/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=99&Itemid=130

Ps. Ette voi uskoa, hävitin TAAS!!! sen kommenttijutskan. Sain sen takaisin, mutta kun kirjauduin ulos, niin ulkopuolisille se ei näkynyt. Mutta... Siellä se nyt on, periksi en anna!!!
Ja jos joku haluaa lukea entisen blogin juttuja niin se löytyy täältä omamaamansikka.blogspot.com

6 kommenttia:

  1. Hei täällähän on ihanaaaaaa!!!!!! Tuo perhostapetti bannerissa on NIIN sulonen!

    Yritin jo innoissani klikata itseni ekaksi lukijaksi, mutta se ei onnistunut...hitsi! Täytyy yrittää uudestaan. Toivottavasti sulla on parempaa onnea tällä kerralla ja saat blogisi toimivaksi <3

    VastaaPoista
  2. Heippati rallaa!
    Kajaanilainen ilmoittautuu lukijaksi :)

    Se Terran tapettivalikoima jättää sanattomaksi, sitä on melkein kirjaimellisesti taivaaseen asti. Mutta sitten iskee runsaudenpula (tai mikä lie) ja ei sitä lempparia sitte löydykään.

    Mainiota vuotta toivottelen tälle siun blogille :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanat! <3 Tulen tänne blogiini hieman varoen ja kauhulla odotan, onko kommentit hävinneet. Huh, onneksi ei. Vielä. Hieman epäileväinen olen tämän suhteen. Mutta toivotaan parasta! KIITOS vielä ja sii juu...

    VastaaPoista