tiistai 23. maaliskuuta 2010

Vesirokko rock!

Meille saapui odotettu vieras, jos niin voidaan sanoa... Vesirokko! Vihdoinkin! Venlalle! Sitä on ollut liikkeellä leikkikoululla, jossa Venla käy eskaria ja on päivähoidossa. Silti en osannut odottaa sitä nyt tulevaksi, kun sitä on ollut lähinnä pienissä siellä. Joten oli täysin yllätys, kun ensimmäiset pilkut ilmestyivät. Mutta... Hyvä saada pois alta ennen ensi syksyä, ettei tarvitse kouluaikana sairastella ja olla montaa päivää pois koulusta. Mietin jo rokotetta, kun ei alkanut kuulua, mutta parempi näin, että sairastaa sen nyt.

Tekemistä on keksittävä, että saa pilkullisen päivät kulumaan. Lastenohjelmia, askartelua, kirjojen lukemista jne. Tänään koristellaan pajunoksat ja tehdään maailman parasta pannukakkua. Nams!

Viikonloppuna kylässä kävi serkkuni perheineen. Vesirokkobileissä. Heillä on kaksi lasta, jotka toivottavasti neljän tunnin leikkimisen lomassa saivat tartunnan. Parin viikon päästä nähdään, onnistuiko äitien katalat suunnitelmat...

Heti ensimmäisten pilkkujen ilmestyttyä, laitoin mieheni hakemaan apteekista vesirokkovoidetta. Ja se on ollut hyvä. Kuulin myös Aloe Vera geelistä, mutta ehdittiin jo ostaa tuo apteekin voide. Kuten kuvista huomaa, kutiseeeeee...

9 kommenttia:

  1. Hih :)

    Minäkin vähän jo toivon vesirokkoa pojalle tulevaksi.. Ettei tulisi sitten vanhempana ja vaarallisempana. Tai näin olen ainakin käsittänyt?

    VastaaPoista
  2. Näitä toivottuja mutta kamalia tauteja! Meillä isoin on jo sairastanut, mutta pienet odottavat yhä tartuntaa. Hassuja asioita sitä voikin toivoa ja odottaa! Itselläni kasvoissa tuosta taudista ikuiset arvet, kun en malttanut ipanana olla raapimatta, että kiva vaan!

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin tuo oli odotettu vieras aikanaan!
    M sairasti mukavasti tokaluokan hiihtolomalla melko oireettomana, vain muutamalla näpyllä, ja K sit heti perään eskari-ikäisenä pääsiäisenpyhinä - kutisevia näppylöitä senkin edestä! ;) Me lievennetiin kutinaa muistaakseni mentholispriin voimalla ja vieläkin puistattaa se haju!

    Paranemisia Venlalle & mukavia puuhapäiviä teille molemmille!

    VastaaPoista
  4. Tämä on ehdottomasti se luonnollisin ja paras tapa selvitä taudista; Sairastaa se lapsena. Ikäväähän tuo on ja myötätunnot ovat täysin lapsen puolella, mutta näin on luontokin tarkoittanut.

    Voimia ja tsemppiä pikku rokkopotilaalle!

    VastaaPoista
  5. Loistavaa! Vaikkakin kärsivällisyyttä vaativaa... Mutta parempi tosiaan näin :) Meillä tauti meni Veetillä aikanaan tosi helposti ohi, kun oli vasta vähän päälle 1v. Voi jos Vea olis nyt terve ja pikkusen vanhempi, niin käytäs teillä vähän bilettään ;)

    VastaaPoista
  6. Tyttö on niin nätti, vaikka on pilkutettu :)

    Minä oon kans suunnitellu hakevani taudin pojalle ennen koulua, vaikkakin varmaan sen päiväkodista saa jahka sille tielle tuossa syksyllä lähdetään.

    Paranemista neidille!

    VastaaPoista
  7. Vastavierailulle tulin! Kiva blogi ja liityn heti lukijaksikin!

    Pikaista paranemista tytöllesi!

    VastaaPoista
  8. Ja ihan samat suunnitelmat oli meilläkin puoli vuotta sitten vesirokon suhteen, ja onneksi tyttä sairasti sen. Minä katala äiti..

    VastaaPoista
  9. Teija: Näin se on... "Nuorilla ja aikuisilla vesirokko on lähes aina oireiltaan voimakkaampi sairaus kuin lapsilla aiheuttaen myös enemmän komplikaatioita." Kerrotaan rokote.fi -sivustolla.

    Hiiriemo: Hyvä, että viitsii edes ääneen sanoa ja toivoa moista lapselleen. Arpia tulee kyllä herkästi. Venlallakin parisen
    kymmentä näppyä kasvoissa. Saas nähdä, mikä lopputulos...

    Marielisa: Kiitos, on ollut aikaa pääsiäistä laitella ja askarrella, hih

    Emilia: Kiitos! Ja olen täysin samaa mieltä!

    Viivu: Niin ei ehkä nyt paras mahdollinen aika pikku Vealle, vaikka mielellään teidät kyllä olisi otettu bilettää...

    TainaSusanna: Kiitos! Joo, päiväkoti on oiva paikka saada tämä...

    Jassu: Kiitos! Kiva saada sinut joukkoon!

    Miukka: Sellaisia me äidit...

    VastaaPoista