torstai 1. tammikuuta 2015

365 new days, 365 new chances



Huhuu, täällä ollaan! Syksy meni ja vuosikin vaihtui. Jouluaaton vietimme tällä kertaa meillä, samalla kokoonpanolla kuin vuosi sitten. Yhdeksän rakkaan ja läheisen ihmisen kesken. Lisäksi kolme koiraa vauhdittivat menoa. Uusi vuosi vaihtui lähes samalla kokoonpanolla. Ilta alkoi keilahallilta ja tunnin vuoron jälkeen suuntasimme meille. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja kaupungin uuden vuoden vastaanotto raketteineen sumuisessa jokirannassa. Näin meillä juhlistettiin alkavaa vuotta. Käväistiinpä kaupungilla vähän tanssahtelemassakin. Ilma oli mystisen sumuinen, kaunis. Se tosin haittasi rakettien näkyvyyttä, mutta taivaanranta värittyi upeasti.


Mikä onkaan parasta. Tehdä ruokaa yhdessä kivalla porukka, samalla vaihtaa kuulumisia ja ottaa vastaan uusi vuosi. Rentoa yhdessäoloa! Niin ja ainakin yksi uuden vuoden lupaus meidän perheessä tehtiin. Käydään keilaamassa noin kerran kuukaudessa. Laji, johon saamme isotkin mukaan. Se on tosi kivaa ja varsinkin hohtokeilaus musiikilla. Se on selvää, ettei yhdessäoloa voi koskaan korostaa liikaa kiireisen arjen keskellä. Koskipa se sitten perhettä lapsineen tai parisuhdetta. Aitoa yhdessäoloa sitä toivon kaikille. Kyllä  ne pyykkivuoret odottavat. 


Moni on heivannut joulun uuden vuoden tieltä. Meillä otetaan ilo irti viimeiseen asti. Kuusi saa pönöttää olohuoneen nurkassa perinteisesti loppiaiseen. Olin niin myöhässä muutenkin joulun suhteen. Töissä viimeiset viikot ennen joululomaa olivat varsin hektiset. Lahjat hankin kyllä suht hyvissä ajoin, mutta jouluun liittyy niin paljon muuta. Ja toisin kuten suunnittelin, en lähettänyt tänä vuonna ainuttakaan joulukorttia. Sen sijaan hankin Ehjän elämän eettisestä lahjakaupasta. Suomen World Visionilta. 


Nyt jatketaan suklaan syöntiä, leffoja, lukemattomia (joulu)lehtiä, kirjoja, pelataan pelejä, tavataan ystäviä ja ehkä shoppaillaankin vähän alemyynneissä. Olemisen keveys. Töihin palaan vasta keskiviikkona. Ihanan pitkä joululoma on tullut kyllä tarpeeseen pitkän ja pimeän syksyn jälkeen. Nyt matkataan kohti uutta ja tuntematonta... Paljon iloa ja valoa meille kaikille uuteen vuoteen! Pus! 

12 kommenttia:

  1. Ira ihania kuvia ja tunnelmia. Kiitos että löysit blogiini ja löysin tieni tänne. Ihailin ihastuttavia instakuviasi ja kaiketi tässä kävi niin, että kertaiskulla tuli blogisi tykkääjä joka instanssissa. :)

    p.s. aivan heikkona Bambikoristeisiin myös, ihania nuo sinun.

    Sydämellisiä ajatuksia uudelle vuodellesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sanoistasi Tiia! ♥ Kiva, kun löysit mukaan, tervetuloa!

      Bambit on mun lemppareita!

      Poista
    2. Ja paljon sydämiä uuteen vuoteen! ♥ ♥ ♥

      Poista
  2. minäkin löysin tänne blogiisi, kun huomasin että olit tullut blogiini lukijaksi.Kiitos <3 onnellista alkanutta uutta vuotta ja bloggailu iloa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! ♥ Ja kiitos samoin, onnea uuteen vuoteen!

      Bloggailuintoa toivon minäkin ja yritän olla hieman aktiivisempi tänä vuonna. Jos vaikka facessa roikkumisen jättäisi vähemmälle... ;)

      Poista
  3. Hyvät suunnitelmat. Yhteinen aika perheen kanssa on kultaakin arvokkaampaa! Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Satu! ♥ Tervetuloa matkalle mukaan... :)

      Poista
  4. Oikein ihanaa alkanutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja hurmaavia herkkuja!
    Kiva, kun löysit minut Instasta!
    Lähetän tuulen mukana vähän mantelipuiden kukkien tuoksua sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tiesi tänne. ♥
      Oijjj, ne mantelipuut... Täällä vaan lunta sataa, mutta kevättä kohti mennään. Ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista