maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulunodotusta ilmassa...


Viikon päästä voi jo relata. Sitten on jo jouluaatto. Monta asiaa on vielä tekemättä, mutta suht rennosti yritän! mennä eteenpäin. Yrittäjyysvalmennusta on vielä tiistaina ja sekin päivä menee aikalailla pikkujoulujen merkeissä ja sitten... Tadaa, ruhtinaalinen kolmen!!! viikon loma. K-O-L-M-E-N! Sitten mä relaan ja todenteolla ja nautin elämästä! Luen kirjoja ja lehtiä. Syön suklaata ja siemailen viiniä. Olen ystävieni kanssa, joita olen kohdellut kaltoin koko syksyn ajanpuutteen vuoksi. Hei, jos luette tätä -kahvihetkiä luvassa! Lupaan!


Olen paketoinut lahjoja pikkuhiljaa. TämäKIN asia on tullut opittua tässä vuosien varrella, että parempi ajoissa kuin viimeisenä yönä ennen aattoa. Olen siis niin viimetipan ihminen. Yleensä aina ja joka asiassa, mutta  nyt on kuulkaas kuusikin jo hankittuna. Ja juhlapöydän kunkkukin ilmestyi tänään tähän taloon.




Jos jollakin iskee inspis, tässä idea. Tarvikkeet: Piparimuotti ja vanha kirja, lehti tms.

Ostin tämän enkelin joulumyyjäisistä entiseltä opettajaltani. Ajattelin tehtailla kotona muutaman lisää. Tässä oli käytetty vanhaa satukirjaa, joka oli mielestäni aivan ihana idea. Sitten vaan piparimuottia apuna käyttäen piirtää ääriviivat ja saksii kuvion irti. Saa kivoja kuusenkoristeita tai pakettikortteja.


perjantai 7. joulukuuta 2012

I ♥ Suomi


Tänään kävimme joulumyyjäisissä. Kyllä. Taas. Ilma oli kaunis, mutta jäätävän kylmä. Myyjäisistä ostimme kauniin havuseppeleen ja veimme sen isovanhempieni haudalle samalla reissulla. He olivat molemmat syntyneet samana vuonna kun Suomi itsenäistyi.

Venlan koululla vietettiin itsenäisyyspäiväjuhlaa tiistai-iltana. Venla oli valittu juhlapuheen pitäjäksi ja niinpä mekon nauha muuttui teemaan sopivaksi. Hiuksiakin koristamaan hankittiin sinisiä kukkasia. Juhla oli ihana ja ikimuistoinen. Puheenkin sain talteen kameralle. Ensi viikolla on vuorossa tanssin joulunäytökset, joten niitä odotellessa...

Illalla menimme koko perhe mummulaan itsenäisyyspäivän illalliselle. Ihana, kun saimme siskonikin kotiin pitkästä aikaa. Huomenna on vapaapäivä. Muutama työjuttu, mutta muuten keskityn rästihommiin. Niitä on taas kertynyt. Ja vietän aikaa siskoni kanssa, erityisesti.



Niin ja Linnan juhlissa paras asu oli mielestäni tämä... Upea Satu Taiveaho.

Kuka oli sinun mielestäsi illan kaunotar?



n


tiistai 4. joulukuuta 2012

Liebster Blog ♥


Sain tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä sinulle Johanna!

Tunnustuksen tarkoituksena on saada huomiota alle 200 lukijakunnan bloggaajille.

Johannan kauniin, maalaisromanttisen blogin löydät täältä:


Käyppäs kurkkaa!

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, joissa alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3.  Toivon, että he jatkavat tätä tunnustusta eteenpäin viidelle seuraavalle suosikilleen.


Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville ihanille:




Klik, klik...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuu


 Miten tärkeä päivä joulukuun ensimmäinen päivä onkaan. Jännitystä ilmassa, ettei malttaisi nukkua... (Venla oli herännyt ensimmäisen kerran jo neljältä.) Ja voi sitä iloa, kun kalenterin luukun saa avata ja tonttutytön taskuun kurkata. Ihana seurata lapsen iloa ja odotusta! Kyllä lapset tekevät joulun. ♥

Tänään kävimme mieheni kanssa Joulun taikaa -myyjäisissä ja sen jälkeen suuntasimme pubiin keskellä päivää tai no iltapäivä se sentään jo oli, eheheh... Ensi viikolla onkin jo ne myyjäiset, joihin itse osallistun kaupan tätinä, kivaa. Rakastan joulumyyjäisiä ja kierrän lähes kaikki mahdolliset. Pubikierroksia nämä kaikki eivät tosin sisällä. ;)

Kakkua on syötä taas! oikein urakalla. Marraskuu sellainen meillä. Aina. Ensin isänpäivä, sitten seuraavalla viikolla minun synttärit, joita juhlittiin hyvinhyvin pienesti tänä vuonna ja sitä seuraavalla viikolla sitten esikoisella, joka täytti 20 v. Ja se on muutes aivan käsittämätön juttu se. Olen sanonut varmasti jo sata kertaa, että aika menee ja sanon sen taas. Aika menee.

Joulukirjat odottavat kiltisti pinossa. En ole ehtinyt kuin selata vähän. Muutama uusikin joukossa. Tuo kuvassa näkyvä Tervetuloa joulu on ylisöpö kauniine kuvineen. Odotan, että pääsen lukemaan, vaikkapa sitten joululomalla. Ainahan tämä joulu on kiireistä aikaa ja tämä joulu ei näytä tekevän poikkeusta. Joulukorttikuvien ottaminen on jo tooosi pahasti myöhässä, mutta huomenna yritän saada sen pois alta. Missä on lunta ja missä on valoa. Ei missään. Näillä mennään mitä on tarjolla.


Tein Venlan synttäreiltä jääneistä kertakäyttömukeista tuollaisen valorimpsun. Nimen teippailin Teippitarhan valkoisella teipillä ja that's it. Kuva ei kerro koko totuutta, mutta valo antaa kivasti tunnelmaa huoneeseen eikä ole niin jouluinenkaan. Voi pitää pimeät kuukaudet aivan hyvin ikkunassa tai missä nyt haluaa. Yöksi en ole uskaltanut jättää päälle ja sammutan myös silloin, kun ei olla kotona.


Venla innostui leipomaan pipareita illalla. Leipoi ensin yhden paketin ja minun piti tuoda kaupasta vielä toinen. Oli tosi positiivinen yllätys uusi Myllyn Paras laktoositon valmistaikina.Taikinassa oli joku uusi resepti ja ero oli kyllä selkeä. Taikina oli hyvää ("Äiti, älä syö sitä taikinaa, että saadaan neljä peltiä pipareita!") ja valmiista pipareistakin tuli hyviä. Huomenna syön vaan pipareita ja juon glögiä. Ainiin, yhdet synttärit ja kakkua...

Hei ja nyt on jo huominen, siis hyvää yötä...